Kategoriat
Yleinen

Miten rekrytoida onnistuneesti?

Rekrytointiprosessi on usein pitkä ja mutkikas, eikä yhtä varmaa kaavaa sen hoitamiseen ole olemassa. Kuitenkin alan ammattilaiset korostavat tiettyjä osa-alueita, joita jokaisen rekrytoijan kannattaa ottaa prosessin osalta huomioon. Lisäksi työkulttuuriin soveltuvan sekä persoonaltaan ja tiimityötaidoiltaan parhaan tyypin löytäminen ei aina ole yksinkertaista. Osaamisen kun pystyy pitkälti todistamaan, mutta hakijan muiden omaisuuksien kohdalla joutuu jo hieman ottamaan riskiä. Mutta miten sitten kannattaisi rekrytoida?

Tärkeintä on oppia viestimään oikein

Rekrytointi on aina haaste, jossa on omat riskinsä. Koskaan kun ei ole taattua, että juuri toivotunlainen henkilö löytyy tai että ensivaikutelma tulisi pitkässä juoksussa pysymään aina yhtä hyvänä. Rekrytoidessa tehdään kuitenkin aina suuri panostus yrityksen tulevaisuuteen, jonka vuoksi palkatun henkilön olisi parasta myös viihtyä työssään mahdollisimman pitkään. Tämä onnistuu kuitenkin ainoastaan selkeän viestinnän avulla, joka tekee selväksi niin tavoitteet, edut, velvollisuudet ja työtehtävät, yrityskulttuurin sekä työnhakijan toivotut muut piirteet.

Huolellinen suunnittelu auttaa

Kun siis haluat rekrytoida, muista aina aloittaa prosessi yksityiskohtaisen suunnitelman laatimisella, hyvissä ajoin ennen haun avaamista. Ensi töiksesi voitkin kuvailla paperille mahdollisimman selkeästi millaiseen työtehtävään uutta työntekijää haet ja millaisia ominaisuuksia häneltä toivot. Niin persoonan, kuin myös ammattitaidon osalta. Voit myös ottaa mukaan hyvinkin spesifejä ominaisuuksia, kuten huumorintaju ja organisointikyky, joista voi kieliä esimerkiksi suurperheen arjen pyörittäminen tietyn työkokemuksen sijaan. Muista myös, että työntekijä edustaa sinun yrityksesi arvoja myös vapaa-ajallaan.

Myös palkkaa kannattaa pohtia jo etukäteen sekä muodostaa itselle tarkka kuva siitä, millaista ansiota kyseisestä työstä yrityksenne voi ylipäätään maksaa ja onko palkassa parhaan hakijan saamiseksi mahdollista neuvotteluvaraa.

Älä kangistu liikaa vanhoihin kaavoihin

Kun olet luonut itsellesi selkeän kuvan unelmiesi työntekijästä, älä kuitenkaan sulje silmiäsi kaikilta muilta. Yksi suuri kompastuskivi kun usein on, että työnantaja etsii ainoastaan itsensä kaltaisia tai muiden työntekijöidensä kaltaisia persoonia.

Työnhakijan osaamisen lisäksi kannattaa myös miettiä, millaista persoonaa organisaatio riveihinsä tarvitsee. Positiivista energiaa omaava ja persoonallinen tyyppi, joka sopii yrityskulttuuriin täydentäen jo olemassa olevaa tiimiä rajojen kokeilulla ja toimintatapojen uudistamisella, on usein kultaakin kalliimpi. Variaatiota tekijöihin tulisi siis saada, sillä parhaat tiimit rakentuvat erilaisista ihmistyypeistä. Apua rekrytointiin voit saada myös esimerkiksi Disc-analyysin mukaisista persoonallisuustyypeistä, joiden avulla voidaan helpottaa erinäisten tiimien rakennusta ja sitä kautta myös työympäristöön sopivien työntekijöiden löytämistä. Persoonallisuustestejä on tarjolla myös muita, kuten esimerkiksi 16 personalities.

Valitse rekrytointikanavat tarkkaan

Oikeiden tekijöiden löytämiseen voi vaikuttaa paljon myös se, missä kanavissa aiot rekrytoida. Uusi työntekijä kun voi loppujen lopuksi löytyä lähes mistä tahansa. Älä siis käytä ainoastaan vanhoja, hyväksi todettuja rekrytointikanavia, vaan panosta aika ajoin myös täysin uusien kanavien ja mahdollisuuksien kartoittamiseen.

Alan julkaisujen tai perinteisten rekrytointisivustojen lisäksi voitkin tehdä esimerkiksi rekrymainoksen Facebookiin ja Instagramiin edullisesti. Jos taas etsit tarkkaan jonkun tietyn alan tai tittelin omaavaa osaajaa, voit panostaa hieman hintavampaan LinkedIn-mainontaan, joka tarjoaa mitä mahtavimmat puitteet oikean tekijän löytämiseen. Tai voit panostaa useampaan eri kanavaan samanaikaisesti, monipuolisen ja monikanavaisen jakelun saavuttamiseksi. Näin ollen usein myös hakijat ovat sitäkin monipuolisempia.

Rekrytoinnin ulkoistus ammattilaiselle kannattaa usein.

Käytä rekrytointiin tarvittaessa ammattilaista

Joskus on myös paras kääntyä ammattilaisen puoleen ja ulkoistaa koko rekrytointi heille. Näin kannattaa tehdä, jos oman yrityksen sisältä ei löydy rekrytoinnin osaamista tai uutta työntekijää etsitään hyvinkin ratkaisevaan avainasemaan. Esimerkiksi myyntipäällikkö tai markkinointijohtaja voivat olla paikkoja, joissa todellinen ammattilainen maksaa nopeasti palkkansa takaisin yritykselle. Tällöin voi tulla jopa edullisemmaksi pitkässä juoksussa käyttää rekrytointiin ammattilaista, joka osaa etsiä tulosta parhaiten tahkoavat tekijät.

Käytä riskitöntä vuokratyövoimaa

Vaihtoehtoisesti voit etsiä uutta työvoimaa myös vuokratyöyrityksen kautta. Tämä vaihtoehto sopii niin väliaikaista työvoimaa etsivälle, kuin myös pidempiaikaista tarvetta täyttävälle. Vuokratyöfirman ammattilaiset kun etsivät kanssasi parhaan tekijän, jonka voit myöhemmin palkata myös vakituisesti yritykseesi. Kuitenkin kaikki riskit palkkaukseen liittyen pienenevät minimiin, sillä vuokratyöfirma kantaa riskit puolestasi. Jos taas työntekijä on huippu tyyppi, voi hänet helposti vakinaistaa kokoaikaiseksi!

Kokeile ja onnistu

Rekrytointi onkin pitkälti uusien mahdollisuuksien kartoittamista ja juuri sinun yrityksellesi parhaiten sopivien toimintatapojen etsimistä. Kokeile siis rohkeasti uusia kanavia ja tapoja työntekijöiden löytämiseen, jotta rekrytoinnin tulokset paranisivat ajan myötä, yhdessä yrityksesi kasvun kanssa!